Etusivu · Matkakohteet · Kreikka Suomessa · Keskustelufoorumi · Matkatoimistot · Linkit
info    Suomeksi    In English   


(Iso kartta pääsivulla!)

Matkavinkit 

Santorini-foorumi
Lue muiden kokemuksista ja kerro omat matkavinkkisi Kreikka.netin uudessa keskustelufoorumissa!

Santorini : "Tulivuori"

Tulivuori

Santorinin kalderan keskellä olevia kahta tuliperäistä saarta kutsutaan yleensä yksinkertaisesti ja yhteisesti "tulivuoreksi" ("the vulcano").

Vanhempi ja pienmpi niistä, Palea Kameni ("vanha palanut"), muodostui pari sataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua, kun taas uudempi, Nea Kameni ("uusi palanut"), ilmestyi tulivuorenpurkauksessa1500-luvulla ja jonka jälkeiset tulivuoren purkaukset ovat vaiheittaneet kasvattaneet sen kokoa.

Nea Kameni on varsinainen tulivuorisaari ja sen monet kraaterit ovat edelleenkin aktiivisia tuprutellen höyryjä sisuksistaan. Tulivuori purkautui viimeksi vuonna 1950, mutta purkausta kesti vain kolme tuntia. Saarella on muutamia pieiniä satamia, joista pääsee polkuja pitkin kiipeämään kraatereille. Saarella ei ole asutusta, mutta itärannalla sijaitsee Agios Taxiarhchis kirkko. Maaperä on enimmäkseen mustaa laavaa ja kasvillisuus erittäin niukkaa (mutta kukkiessaan erittäin kaunista).

Palea Kameni sisarsaartaan pari tuhatta vuotta vanhempi, mikä näkyy selkeästi maastossa. Saarella on huomattavasti enemmän kasvillisuutta ja jopa muutamia vuohia. Saarella on muutama pieni satama rakennuksikseneen, sekä Agios Nikolaos kirkko. Palea Kamenilla ei ole varsinaisia kraatereita, mutta tulipräisyys näkyy sen kuuluisissa kuumissa lähteissä, joissa kylpemisen sanotaan auttavan nivelvaivoihin, ihosairauksiin sekä vaikuttavan yleisesti nuorentavasti. Lähteen oranssinruskea vesi voi antaa hieman väriä uima-asuihin. Vesi on 30-40 asteista ja laskee lähteestä mereen.

Nea Kameni / Palea Kameni

 



Parisuhde | Lennot
Diners | Amex | Matkat
Finnmatkat | Hotellit
Travellink | Ebookers

info    Suomeksi    In English   
webmaster // jann-nordic