![]() |
![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
Santorini, Thera, ThiraSantorini kuuluu Kykladien saariryhmään. Sen pinta-ala on 88 neliökilometriä ja asukkaita on n. 12.500. Saari poikkeaa huomattavasti kaikista muista Kreikan saarista, johtuen siitä että se on muodostunut räjähtäneestä tulivuoresta.
UimarannatSaaren länsi- ja eteläosassa on hyviä uimarantoja, joissa erikoista on musta laavahiekka. Rantalomailua Santorinille suunnitelevien kannattaa muistaa ottaa sandaalit mukaan, sillä musta hiekka voi olla polttavan kuumaa! Tunnetuimpia rantakohteita vat itärannikolla sijaitseva Kamari sekä etelässä Perissa ja Perivolos. Parhaimmaksi rannaksi on kehuttu lentokentän vieressä sijaitsevaa pitkää hiekkarantaa, jossa rantaelämä tosin voi häiriintyä ylitse lentävistä lentokoneista. Sukellusta harrastaville on tarjolla mahtavia kokemuksia kalderan vedenalaisissa maisemissa. Sukellusretkiä järjestetään myös tulivuorisaarten ympäristöön, jossa pääsee tutustumaan Santorinen nuorempaan geologiaan. NähtävyydetSaaren tärkein nähtävyys on Akrotirin kaivaukset. Ne käsittävät suuren minolaisen kaupungin, josta vasta vain osa on ehditty kaivaa esiin. Paikkaa pidetään myös yhtenä Euroopan tärkeimmistä arkeologisista kaivauksista. Historillisia nähtävyyksiä löytyy myös Antiikin Thiran raunioilta, joka koostuu monista päällekkäisistä asutuksista. Vanhimmat löydöt ovat doorialaiselta kaudelta yhdeksänneltä vuosisadalta ennen ajanlaskumme alkua. Kalderan reunalle rakennetut talot ja ravintolat, ja niiden terasseilta avautuvat mahtavat näköalat ovat tehneet Santorinista yhden Kreikan kuvatuimmista saarista. Saarella vierailevien onkin ehdottomasti koettava Firan, Imeroviglin tai Oian erikoinen ilmapiiri. Yksi Santorinin erikoisista nähtävyyksistä on kalderan keskellä sijaitseva tulivuori, joka on edelleen aktiivinen. Tulivuori tarjoaa satumaisen maiseman ja mahtavien näköalojen lisäksi mahdollisuuden kylpeä kuumissa lähteissä. Yhteydet ja liikenneLauttayhteys saarille: kaikki lähisaaret, Kreeta. Lauttayhteys mantereelle: Pireus. Saarella on pieni, mutta ahkerasti liikennöity kansainvälinen lentokentä. Santorinilla on hyvät bussiyhteydet ympäri saarta. Melkein kaikki bussireitit kulkevat pääkaupunki Firaan, jossa siis täytyy vaihtaa bussia muualle matkustaessa. Tiet ovat yleisesti hyväkuntoisia ja välimatkat kohtalaisen lyhyitä, joten saarella pääsee kulkemaan hyvin myös skootterilla tai polkupyörällä. |
![]() ![]() ![]() ![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||