Huom!

Olemme parhaillaan siirtämässä kreikka.nettiä uuteen serveriin, ja samalla uuteen ulkoasuun.

Uusiutumisprosessi vie kuitenkin oman aikansa, joten pyydämme käyttäjiltämme kärsivällisyyttä kunnes kaikki saadaan paikoilleen.

Keskustelu

Samoksella 10 vuoden jälkeen.

Valvoja: modet

Samoksella 10 vuoden jälkeen.

ViestiKirjoittaja 7th_heaven » 16.06.2011, 19:30

Jeps, Samokselta palattu parisen viikoa sitten. Matkatoimistona Finnmatkat jotka tuntuu olevan menossa palvelun suhteen alaspäin. Air Finland taas oli mukava yllätys: Koneet ajallaan, palvelu mukavaa ja koneessa peittoja ja tyynyjä! Kohde Votsalakia: Paikka "tuttu" 10-vuoden takaa. Pieni kylähän tuo edelleen oli. Itse kylässä ei oikein mitään. Luolat olis varmasti ollut kivat mutta laspset sen verran pieniä että jätettiin väliin. Ruoka oli iso pettymys. Anna oli sinänsä ihan ookoo mutta vähän laitto mietityttämään kun samat ruoat oli useamman illan tuntikausia siinä lämpimässä. Alkuun sai vain tsatsikia ja kreikkalaista salaattia, vähän ykstoikkoista. Pääruoat oli kyllä hyviä, vaika minusta annokset olivat aika pieniä. Leipä oli Annassa kaikkein huonointa (parasta Nostoksessa, itse leivottu valkosipulileipä). Billissä ja Salomessa pari kertaa syötiin. Mukavia immeisiä olivat molemmat, mutta ei kummemmin sytyttänyt. Jäi semmoinen hieman vetinen maku ruoista (skordalia 10!). Annokset vielä pienemmät kuin Annassa. Toiseksi paras silti. Nostoksessa siis hyvä leipä, ja hyvät kesäkurpitsa pallerot. Muses oli pettymys, kanaa sitruunakastikkeessa ei ollut nähnytkään sitruunaa, kuivaa kuin mikä! Vaimon Moussaka oli kuulemma hyvää. Lasten vartaita olis voinu grillata hetken pidempään. Kallis. Auto vuokrattiin Sun-carista neljäksi päiväksi hyvinkin edullisesti, hintaa en kerro kun lupasin pitää suuni kiinni. Votsalakian ranta oli minusta hoitamattoman tuntuinen, jotenkin epäsiisti. Saaren kylistä käytiin ainakin Drakeio, Pandroso, Skoureika, Platonos, Balos, Ormos ja Karlovasi. Ihan kivoja kaikki. Eniten ehkä tykkäsin Drakeiosta. Psili ammos tuli tutuksi, hyvä ranta. Kerran jopa hurautin hakemaan Marialta Gyros safkat rannalle. Majapaikkana oli Veronica joka sopi meille mainiosti. Kauppa alakerrassa ja gyrokset kans. Huoneisto oli kaksikerroksinen. Jaa, sisäänheittäjiä ei ollut missään joten siitä plussaa. Vastailen kysymyksiin. Edit. Veronican asukkat saivat käyttää Alexandran ja Sirenan uima-altaita.
7th_heaven
 
Viestit: 4
Liittynyt: 23.08.2009, 16:47

Paluu Samos

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa