Huom!

Olemme parhaillaan siirtämässä kreikka.nettiä uuteen serveriin, ja samalla uuteen ulkoasuun.

Uusiutumisprosessi vie kuitenkin oman aikansa, joten pyydämme käyttäjiltämme kärsivällisyyttä kunnes kaikki saadaan paikoilleen.

Keskustelu

Skiathos käyty ja nähty

Valvoja: modet

Skiathos käyty ja nähty

ViestiKirjoittaja asm123 » 11.07.2012, 18:38

Olin viime viikolla elämäni ensimmäistä kertaa Skiathoksella ja toivon mukaan en viimeistä. Tähän asti olen suositellut Santorinia ja milloin mitäkin, mutta nyt löytyi uusi paikka.
Jo koneesta ulos tullessamme havaitsimme oudon seikan. Ihmiset hymyilivät (siis paikalliset) ja vastasivat jassuun hyvin aurinkoisesti. Sama ilmiö jatkui sitten koko viikon joka paikassa ~ niin tavernoissa kuin kaupoissa kuin hotellissakin. Täydet pisteet siitä.

Asuimme Mira Maressa, mikä on sijainniltaan aivan huippu. Rantaan on noin kolme metriä ~ no, kymmenen, mutta ei enempää. Pakettiin kuului aamiainen, joka oli kreikkalaisittain tosi hyvä. Kahvi, leipää, jogurttia, mehua, joka toinen päivä oli paistettua munaa jne. Jos ei kerralla tullut kylläiseksi, niin lisää sai hakea. Mira Maresta pääsi nopsaan kävellen keskustaan, mutta kohtuullinen kunto on oltava. Välillä noustaan rappusia ja välillä mäkiä ylös ja alas. Ei huonojalkaisille enkä suosittele saarta liikuntaesteisille.

Saarella liikkuminen on helppoa. Yksi iso tie, joka seuraa rantaa ja kaikille rantapaikoille pääsee sillä (paitsi ne muutamat, jonne on mentävä jollain paatilla). Pysäkkejä on 26 ja halutun rannan löytää helposti. Vuokrasimme skootterit päiväksi ja se riitti mainiosti. Ajeltiin katsomaan sitä asuttua luostaria, mikä onkin vallan hieno.

Skiathoksen kaupunki on pieni ja söpö ja siellä on paljon hyviä ruokapaikkoja - ei tarvitse hurjasti etsiskellä. Hintatasokin aivan kohtuullinen.

Otettiin satamasta paattiretki ja käytiin Poseidonilla seilaamassa Skopeloksella. Mamma mia oli tietenkin reissun teema ja tulihan ne kirkon raput kavutuksi.

Loppuarvosana on kiitettävä ja jos vielä joskus innostun menemään Kreikkaan, saattaa Skiathos hyvinkin olla se kohde.
asm123
 
Viestit: 181
Liittynyt: 23.02.2004, 17:54

Re: Skiathos käyty ja nähty

ViestiKirjoittaja ap » 17.07.2012, 23:54

Skiathoksella käyty viimeksi 2005. Ja heti kun tähtimerkit osuvat kohdalleen, niin mennään uudelleen! 8) 8) 8)
ap
 
Viestit: 890
Liittynyt: 23.05.2005, 11:13

Re: Skiathos käyty ja nähty

ViestiKirjoittaja pirjo v » 18.07.2012, 20:52

Sait minut innostumaan kyseisestä paikasta.
Kuva
pirjo v
 
Viestit: 123
Liittynyt: 14.04.2012, 19:31

Re: Skiathos käyty ja nähty

ViestiKirjoittaja Anitra » 09.06.2014, 09:24

Harmillista että sesonki tuonne on niin kovin lyhyt. Niin on muutamaan muuhunkin paikkaan, kuten Thassos ym.
Anitra
 
Viestit: 1661
Liittynyt: 10.07.2011, 09:42

Re: Skiathos käyty ja nähty

ViestiKirjoittaja Anitra » 06.07.2018, 14:17

Skiathos on ihan kiva lomapaikkana.
Tänä kesänä siellä oli ollut massiivinen vatsatautiepidemia. Luin ruotsalaisista lehdistä.
Korvauksista oli puhetta, oli epätietoisuutta mistä moinen johtui.
Kuvausten perusteella tilanne oli kyllä katastrofaalinen.
Ei tuon perusteella mitään paikkaa toki voi leimata vaikka ne jotka tuon kokivat, muistavat sen varmasti.
Anitra
 
Viestit: 1661
Liittynyt: 10.07.2011, 09:42


Paluu Skiatos

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa