Huom!

Olemme parhaillaan siirtämässä kreikka.nettiä uuteen serveriin, ja samalla uuteen ulkoasuun.

Uusiutumisprosessi vie kuitenkin oman aikansa, joten pyydämme käyttäjiltämme kärsivällisyyttä kunnes kaikki saadaan paikoilleen.

Keskustelu

Pyydätkö kuitin

Yleistä keskustelua kreikkaan ja kreikkalaisuuteen liittyvistä aiheista.

Valvoja: modet

Re: Pyydätkö kuitin

ViestiKirjoittaja Kira. » 19.06.2018, 07:49

Vastaanpa tähän itse aloittamaani ketjuun pitkästä aikaa. Keväällä Rodoksella hämmästytti, että kuitteja sai automaattisesti paljon vähemmän kuin ennen. Tein tapani mukaan ostoksia vanhankaupungin kultakaupassa, jossa suomalainen myyjäkin. Olen asioinut liikkeessä monet kerrat, ja aina aikaisemmin kuitti on tullut automaattisesti. Mutta nyt myyjätär selitti, että jos maksamme käteisellä, saamme kohtuullisen alennuksen, jos emme pysty maksamaan koko summaa käteisellä, niin sekin käy, alennusta tulee. Mutta jos maksamme kortilla koko summan ei alennusta tule,eikä tullut kuittiakaan pyytämättä. Pyysin kuittia, ja jotenkin jäi mieleen, että se ei edes tullut samasta maksupäättestä, mihin rahat laitettiin.
Kira.
 
Viestit: 4
Liittynyt: 18.06.2018, 12:29

Re: Pyydätkö kuitin

ViestiKirjoittaja Nukkumatti » 19.06.2018, 17:28

Keväällä oltiin perheen kanssa Kreetalla. Ihan joka ilta en tavernojen kuitteja miettinyt mutta ainakin 10 kertaa kahdessa viikossa kuitti oli mitä oli. Kuittina tuli ruuan tilauslista tai kuitissa ei ollut päiväystä ja alvia. Pari kertaa huomasin jälkeenpäin jotta kuittiin oli laitettu puolet ostoksen hinnasta...
Niin pimiä, niin pimiä... Ja aina vain pimiämpi...
Avatar
Nukkumatti
 
Viestit: 5424
Liittynyt: 18.02.2005, 22:24
Paikkakunta: Peräloukko

Re: Pyydätkö kuitin

ViestiKirjoittaja Jamppu » 16.07.2018, 20:06

Ja mitähän kukakin sillä kuitilla tekee?
Jamppu
 
Viestit: 912
Liittynyt: 13.11.2011, 19:05

Re: Pyydätkö kuitin

ViestiKirjoittaja Pave » 17.07.2018, 14:25

Jamppu kirjoitti:Ja mitähän kukakin sillä kuitilla tekee?

Jos joku arkistoi ne kymmeneksi vuodeksi mappeihin ja joku toinen tapetoi niillä olohuoneen seinän. Kolmas saattaa yrittää sytytää saunan kiukaassa tulet jne..... :lol:
Avatar
Pave
 
Viestit: 3766
Liittynyt: 12.04.2005, 22:20
Paikkakunta: Multian ja Kolhon puolivälissä

Re: Pyydätkö kuitin

ViestiKirjoittaja Foxi » 23.07.2018, 18:52

Jamppu kirjoitti:Ja mitähän kukakin sillä kuitilla tekee?


Niinpä, paperin säästöä .... :P
Foxi
 
Viestit: 461
Liittynyt: 09.06.2003, 12:59
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pyydätkö kuitin

ViestiKirjoittaja Kira. » 09.10.2018, 11:32

Minua nyt vaan harmittaa tämä kuitittomuus ihan sen takia, että eihän näistä kuitittomista myynneistä verottaja mitään saa. Kreikan suurin ongelma on ettei se saa verotustaan kuntoon. Syysmatkalla Kreetalla ostin opalstone koruja yli sadalla eurolla, ja myyjä tietysti sanoi, että saan niin ja niin paljon alennusta, kun ostan käteisellä. No minä ostin sitten käteisellä, muuten olisin tuntenut itseni vähän tyhmäksi tämän rehellisyyteni kanssa.
Kira.
 
Viestit: 4
Liittynyt: 18.06.2018, 12:29

Edellinen

Paluu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa